TULTA PÄIN! – Miten menestyä nykyisessä markkinatilanteessa?

No niin. Tilikautemme päättyy aina kesäkuun loppuun ja nyt pääsemme sulkemaan sitä. Kohta luvut ovat julkisia. Halusin kertoa Sinulle markkinatilanteen keskellä, mitä on tapahtunut ja miksi. Olosuhteista huolimatta onnistuimme kasvamaan ja teimme sen myös kannattavasti. Onnistuimme ylittämään 2 miljoonan euron liikevaihdon merkittävän etapin ja teimme tämän 20% kannattavuudella. Tämä on toimialallamme äärimmäisen harvinaista.Talousuutiset huomioiden, miten tällainen on edes mahdollista?

Avaan sen verran bisneslogiikkaamme, että pilotointimme ovat aina tappiollisia. NBOn kannattavuus rakentuu siitä, että teemme ainoastaan pilotteja, jotka kehittyvät kumppanuuksiksi. Menestymme, koska asiakkaamme ovat pitkäaikaisia ja saamme heidät menestymään.

Syy on lopulta yksinkertainen. Olemme vuosien mittaan muokanneet liiketoimintaamme vahvasti sellaiseksi, että autamme asiakkaitamme menestymään ja mittaamme tässä onnistumista kaupallisesti tarjouskannan ja kauppojen kehittymisellä. Yhteistyön jatkuessa optimoimme tuottosuhdetta koko ajan paremmaksi. Koska onnistumme tässä myös haastavan markkinatilanteen keskellä, ei ole ongelmallista menestyä itsekin siinä samalla.

Johdamme tekemistämme datan kautta, mikä mahdollistaa muutokset niin NBOn tekemiseen, kuin asiakkaamme myyntiin. Jos myyntisi tällä hetkellä ei pääse asetettuihin tavoitteisiin, haluan kertoa, että kauppa käy tänäänkin joka sektorilla. Keinovalikoima ja tekemisen ohjaamiset ja mittarit ton on muokattava.

Mikäli tällä hetkellä painit haasteiden kanssa, on kyse siitä, että markkina yrittää kertoa sinulle, että kaavaa on muutettava. Olemme nähneet käytännössä, että ostamisen opiskeleminen ja ostamiseen mukautuminen tuo tulosta. Jos osaat asiakkaidesi ostamisen, menestyt varmasti. Tarkoitus ei ollut julkaista ainoastaan itsekehuja, vaan antaa Sinulle työkaluja.

Mikäli siis vastaat organisaatiosi myynnistä ja kohtaat haasteita, tarkista ainakin seuraavat:

  • Onko myyntisi keskustelema viesti asiakkaillesi puhutteleva? Innostutaanko siitä?
  • Miten myyntisi suoriutuu? Onko mahdollista parantaa tapaamisesta tarjoukseen hitratea tai voitettujen kauppojen osuutta neuvotteluista?
  • Voisiko nykyinen tiimisi myydä enemmän? Voisiko tason korotus vastata yhden tai useamman myyjän rekrytointia?
  • Onko mahdollista saavuttaa tila, jossa raportoin esihenkilöilleni ainoastaan asioita, joista he innostuvat?

En halua väheksyä, markkinatilanne ei ole helppo eikä siihen löydy kaiken korjaavia keinoja. Siihen voi kuitenkin vaikuttaa ja menestyä sen myötä. Jos olet haasteiden äärellä, ota meihin yhteyttä. Emme sovellu kaikille, mutta osaamme useimmin auttaa!

Kiinnostuitko? Kysy lisää!

Jani
Jani Ojala Sales and Marketing Director, Partner 040 171 2223